Heipat!
Vielä toissapäivänä käytin nahkatakkia, tänään meinasin muuttua jääpuikoksi ratikkapysäkillä, ollakseenkin kera paksun villapaidan ja talvitakin ja sporaakin ehdin odottaa varmaan huimat viisi minuuttia. Vihaan kuitenkin kylmää tuulta niin paljon! Ja sitä miten se löytää tiensä luihin ja ytimiin pienestäkin tukkimattomasta reiästä ja sekottaa ja sähköistää hiukset, hyi! Toisaalta ah, ihanaa, ei enää tarvitse hikoilla joka paikassa. Paitsi jos on takki päällä sisällä, on tämä elämä hankalaa.. Onneksi ei vielä sada räntää (kop kop). Ehkä tässä syksyssä pohjimmiltaan eniten kaivertaa kuitenkin se harmaus ja tieto siitä että seuraavan kerran istutaan puistossa kaljalla tai rannalla auringossa vasta pienen ikuisuuden päästä.
Onneksi syksy on kuitenkin eri tavalla kaunis. Eikä yhtä pimeä kuin vaikka alkutalvi, marraskuu. Tykkään siitä miten kaikki näyttää samaan aikaan kuolleelta ja elävältä ja ehkä vähän likaiselta, jotenkin realistisemmalta kuin kesällä kukkiessaan. Kaikki näyttää siltä miltä elämäkin, ihan ok:lta ja omalta itseltään, ihmiset ja luonto siis. Ei liian iloiselta tai masentavalta.
Kuvituksena viime aikoina matkan varrelle osuneita näkymiä. Pitäisi kyllä pitää kamera vakiovarusteena laukussa niin saisin aina jokaisen kiinnostavan yksityiskohdan ikuistettua. Miten mä oonkaan pärjännyt ilman kunnon kameraa aikaisemmin (puhelimen kameralla tietty mutta silti), miten ihmeessä?
No comments :
Post a Comment